Minusta tuntui, että oli jotakin perää tuossa puheessa. Ainakin näytti asia sen arvoiselta, että sitä kannatti lähemmin ajatella.
SYDÄMEN HYVYYS.
Kuinka vaikeata on ihmisen oppia totta puhumaan edes oman pienen itsensä edessä, joka sentään on useimmiten itselleen varsin anteeksi-antavainen!
Mikä taitava asianajaja ihminen on! Hän tietää, että liika itsensä parjaaminen vaikuttaa samaa kuin teeskennelty vaatimattomuus: se vaatii itselleen enempää kuin ansaittua kiitosta ja kehumista.
Juuri tuohon syntiin olin tehnyt itseni niin usein syypääksi ihmisten edessä.
Päätin tunnustaa tuon heti sille Äänelle, joka kaikui syvyydestä.
—Olet oikeassa, sanoin, en ole tullut tuota asiaa ennen niin tarkoin ajatelleeksi. Nyt näen, että eräs himmeimmistä vaistoistani on ollut saada aina tunnustusta. Mutta eikö niin ole kaikkien ihmisten laita?
—Ei, sanoi Ääni jyrkästi. Ei niiden, jotka tuntevat seisovansa henkisesti omilla jaloillaan. Heille riittää se tunnustus, jonka he saavat hyvältä omaltatunnoltaan.
—Minulla on ollut aina hyvä omatunto, vastasin voitollisesti. Mikäli seikka siitä riippuisi, olisin synnittömin kaikista ihmisistä.
Mutta sitä minun ei olisi pitänyt sanoa Hänelle.