Niin oli hän edelleen jäänyt Pekan, taikka oikeammin, oman kattonsa alle, sillä hänenhän ne varat olivat olleet, joilla heidän ensimmäinen kotinsa oli perustettu.
Nyt olivat kaikki myrskyt ja niiden mukana myös kaikki intiimi, tuhatsäikeinen rakkaus-elämä olleet jo vuosia sitten ohitse ja heidän keskinäinen suhteensa vain pelkälle toveruudelle ja vapaalle suvaitsevaisuudelle perustettu.
Kumpikin he tekivät, kuinka tahtoivat, joskin Elinaan nähden tuo vapaudenkäyttö oli enemmän kielteiseksi kuin myönteiseksi muodostunut.
Hänellähän oli lapsensa, niin, ja sitten hän oli viime vuosina kovin innostunut lukemaan, ei niin paljon kansantaloudellista ja sosialidemokraattista kirjallisuutta enää kuin yleisinhimillistä, kuuluisain arvostelijain ja ajattelijain teoksia ja maailmanrunouden mestareita. Näin oli hänen onnistunut tässäkin syrjäisessä maankolkassa ja pikkukaupungin ummehtuneessa ilmakehässä pitää sielunsa virkeänä ja yleensä henkisen elämänsä tasolla, josta Heikillä mielestään oli yksinomaan oppimista.
Ensi kertaa elämässään hän näki nyt naisen, jolta ei puuttunut hänen ihailemiaan romanttisia ominaisuuksia, mutta joka ei silti säikkynyt elämän realiteetteja, vaan sousi lujin, voimakkain, päämäärästään tietoisin aironvedoin omaa uraansa ja ulappaansa.
Ja mikä oli hänen, Elinan, päämäärä sitten?
Siinä oli enää hyvin vähän mitään ulkopuolista, minkään varman, määrätyn käytännöllisen tarkoitusperän saavuttamista tai esineellistä, kouraantuntuvaa elämän-onnea. Pikemmin oli se erään henkilökohtaisen, myötäsyntyneen sisäisen ihanteen jokapäiväistä toteuttamista ja toivoa nähdä tuon ihanteen toteutuvan mahdollisimman paljon myös hänen lähimmässä ympäristössään.
Heikki ymmärsi kyllä, että tuo lähin ympäristö oli hän, Heikki, tällä kertaa. Elina toivoi hänestä sankaria.
Hän ei omien sanojensa mukaan voinut rakastaa muuta kuin sankaria, ja koska tuo toivo oli pettänyt hänen miehensä suhteen, hän oli sen nyt siirtänyt Heikkiin, jossa hän tapasi hyvinkin kiitollisen ja jo lapsuudesta saakka valmiiksi muokatun maaperän tuolle sydäntaimelleen.
Tarvittiin hänen suhteensa vain rikkaruohojen kitkijää.