— Heheh, sanoi hän, sinä sinä… helsinkiläinen! Leikit siinä aseen kanssa. Lähetit, heheh, noutamaan minua. Onko totta, että tänne sitten on tullut käsky jostakin ylempää?
— On, vastasi Heikki juhlallisesti. Hyvä, että tulitte, sillä käsky on…
— Mistä, jos saan luvan kysyä?
— Jumalalta.
Taas seisoivat he pari sekuntia vaieten vastakkain.
Heikki ei silmää räpäyttänyt, oli kuin hän olisi tahtonut tunkea katseellaan tuon miehen sydämeen ja munaskuihin. Pällinkorva taas vilkaisi varovasti pari kertaa häneen ja otti sitten askeleen eteenpäin, nyt jo kokojoukon selvinneenä.
— Hehheh, sanoi hän katsahtaen ympärilleen. Pane pois ase! Sattuu vielä laukeamaan. Leikillisiä miehiä te helsinkiläiset. Säikytätte meitä maalaisia ihan iltiksenne.
— Istukaa!
Heikki laski aseensa alas, mutta ei kuitenkaan jättänyt sitä kädestään. Samalla istui hän itsekin virkatuoliinsa Pällinkorvaa vastapäätä häntä kuitenkaan silmistään päästämättä.
Se saattoi olla hyväkin, sillä hän oli nähnyt Pällinkorvan käden menevän kuin itsestään pari kertaa kohti housun takataskua. Nähdessään Heikin oivaltavan hänen tarkoituksensa hän oli heti nopealla liikkeellä jälleen korjannut asentoaan.