Taatto haudassa havasi.
"Mitä itket, heimon helmi?"
"Tuota itken, oi isoni, ei minuhun metsä mielly."
"Lehto laululla lepytä, niin teki isätkin ennen."
"Tuota itken, oi isoni, ei minusta merelle miestä."
"Ahti uhreilla aseta, niin teki isätkin ennen."
"Tuota itken, oi isoni, ei tuli minulle tuttu."
"Tuli kytke kahlehisin, niin teki isätkin ennen."
Yhä itki heimon helmi.
"Mitä itket, oi iloni?"
Tuska ilmoille ajoihe: "Oi isoni, ota minutkin kera Kalman kartanoihin, kun olen maammon tumma syntymässä säikähtänyt, näen kauhut kaikkialla, enin ihmisten elossa."
Nousi ääni nurmen alta, sana Tuonelta samosi: "Säikkyivät isätkin ennen, toki aikansa elivät. Autio elämän aamu, Manan ilta autiompi. Pirtit on pienet Tuonelassa, maan alla kaitaiset kamarit, kuu ei loista, päiv' ei paista, yksin istut, yksin astut, toukka seuloo seinähirttä, itse seulot itseäsi ikävässä ainaisessa, haikeassa, vaikeassa."