MARJATAN POIKA.
Juhlivat jumalat Suomen vaskiharjun hartioilla, kummulla kuparilinnan.
Tuop' on yksin Poika tuumi: "Noin on mieli miekkoisien, kuinkapa kurjien ajatus laaksoissa inehmonlasten?"
Tunsi tuntonsa palavan tuo pyhä Jumalan Poika rajatonta rakkautta, mitatonta myötämieltä luonnon kuolevan keralla; läksi tuota tutkimahan heimoa matalan Mannun.
Kulki tietä kuusipuista tuo pyhä Jumalan Poika, lauloi koidon kohtaloa, luontoa kova-osaista, kun on tyhjästä kuvattu, tehty, kurja, maan tomusta, pantu päivän kukkimahan, toisena katoamahan, tuhat vuotta nukkumahan, yhtenä ylenemähän.
Huokasi salolla honka:
"Mitä sie minusta tiedät?"
Paasi vahva paukahteli:
"Itse painu paatoseksi!"
Tiuskutti tiainen puusta:
"Lie hyvä sivulta surra!"
Käärme kankaalta kähisi:
"Ota itse orjan muoto!"
Ja hän otti orjan muodon tuo pyhä Jumalan Poika, itse painui paatoseksi, ilman lintuna liversi, meni pois meren kalana, vaahtopallona palasi, puutui puuksi, maatui maaksi, kasvoi kukkana kedolla, toukkana kukan kuvussa, perhosena päivän alla.