Sanoi Kuolo kutsumaton: "Kun ei kuulu tervehdystä, itse tervehdin tuloni,"
Tuo oli Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen, tunsi jäätyvän verensä, sydämensä seisahtavan tuskasta sanattomasta; toki lausui laatuisasti: "Istunet ilon tekohon, tuoppi oltta tarjotahan."
Virkahti viluinen vieras: "Tullut en ilon tekohon, otan itse olvituopin."
Astui luokse arvollisten, kannun vaahtisen kumosi, lausui tuolla lausehella:
"Ei kysytä kuulumia, kysyn itse kuulumani: tie on tehty miehen mennä, reki sankarin samota."
Lysmyi polvet ponnettoman, syöksyi jalkoihin jumalten, huuti suulla surkealla: "En jaksa erota vielä kodistani, konnustani, luota vaimoni valion. Pyydän yhden päivän armon, yhden viikon, yhden vuoden."
Nyykähtivät päät pyhäiset.
Kuolo kummasti hymyili:
"Ei miestä väkisin viedä,
saati veikkoa jumalten:
On aika odotellani."
Astui jo tuvasta Tuoni, painoi kiinni pirtin uksen; hengähti isäntä itse, hengähtivät vierahatkin.
Tuo oli Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen, tunsi päihtyvän verensä, sydämensä suurentuvan riemusta remahtavasta; kaatoi kannuhun olutta, lausui tuolla lausehella: "On eloa, on iloa, pöydät pantuna parasta, yks on riemu miehen riemu: tulla Tuonelta takaisin, nähdä Kalman karkkoavan."