Soi laulu liki lakea: "Missä lyö hyvät sydämet, siell' on Luojan lyylilehto."
Jop' on tunsi toivottunsa tuo tuhma Kalevan kansa, jop' on katsoi kaivattunsa tuo Suomen surujen heimo, tunsi ukko, tunsi akka, tunsi piikakin piloinen, polvin maata ponnistellen, käsi onneton ojolla, huusivat hädässä hengen, kansan eessä noin katuen: "Tylyn teimme työn hänelle, Karjalan kuninkahalle!"
Kertoivat kukin tarunsa.
Kuuli kansa kauhistuen: "Tästä turmio tulevi, vihan vaaja valkahtavi!"
Kansan vanhimmat kokousi: "Uhratkaamme uskottomat lempeän lepyttimeksi, juhlaksi Jumalan Poian!"
Tunsi maassa martahina tuomionsa maan katalat Äänen korkean korotti Herramme Vapahtajamme: "Menkätte, peseykätte, pukeukatte puhtosihin, niin sinä siveä piika, kuin sinä valio vaimo, kuin sa ukko uurastava, tuosta tulkatte takaisin Armo-Luojan atrialle!"
Kuuli kansa kummastuen: "Etkö rankaise pahinta, palkitse parasta meissä?"
Hymyili hyvällä suulla
Herramme Vapahtajamme:
"Pahimmasta teen parahan."
Ja hän kastoi kansan kaiken, ei vedellä, vaan tulella, Pyhän Henkensä palolla, hehkulla väkevän tahdon.