Toip' on Pirkka orjapiian.
Vieri aikoa vähäisen, lauloi orja lapsellensa: "Heleä emosi heimo, heleämpi nurmen heimo; suku suuri tuntureilla, suku suurempi Manalla; eivät pistä Pirkan piikit, yllä tapparat yröjen."
Ärjyi ilkeä isäntä:
"Lyhyestä virsi kaunis!"
Miekan seinältä sivalti, tappoi naisen nauramansa.— Se oli Pirkka puuhkalakki.
Kasvoi kaunis orjan poika.
Lähtö Lappihin läheni, urhot tuota tuumimahan. "Oisko orjasta apua retkellä re'ellisellä?"
Otetahan orjan poika.
Ajetahan ahkiossa, päivä suuren järven päitä, toinen hallaista rämettä, kolmas vuorta korkeata; oli outo orjan mieli, sydän rinnassa sykytti.
Tultiin tunturin laelle; tulet tuikki laaksoloista, valkeat Lapin kylistä.
Puhui Pirkka puuhkalakki: "En usko penihin orjan, sen on silmässä välähdys revontulta tuikeampi; paras kun jälelle jääpi."