Tuota en suuresti surisi, suren huolta suurempata, koska koppoi neien nuoren Simo Hurtta, huono miesi, itketti ihalat silmät hukan-hurja-silmillänsä, puikutti punaiset posket karhun-karva-poskillansa, sorteli soreat hapset kotkan-kouru-kynsillänsä, riudutti ripeät rinnat kyyn on kylmällä povella.
Tuota en suuresti surisi, suren huolta suurempata, kun ei oo minussa miestä, nuolen viejeä vaolle, kirvehen kohottajata, sotakeihon kelvollista; ikä sorti kuulun kunnon, vaivat voimani vähenti, murhe murti viimeisetkin.
Tuota en suuresti surisi, suren huolta suurempata, kun ei miestä Karjalassa, koko suuressa suvussa, joka kostaisi korean, kaataisi katalan urhon, nuolella tai terällä taikka kirvespohjallakin.
Sotako sorti suuret sulhot?
Ruttoko väkevät tahtoi?
Merikö nieli meidän miehet?
Maako mahtavat kadotti?
Tuota en suuresti surisi, suren huolta suurempata, kun ovat elossa urhot, tupa täynnä miekkamiestä, lautsat täällä täyttä miestä, kynnykset kypärällistä, polvellista portahatkin; ei kohoa koston keihäs, satu taivahan salama.
Pois on mennyt Mantsin riemu, Ilomantsi mailta poissa, pimeät on pirtit meillä, pimeämmät miesten mielet, kun ei kuuhutta kujilla, päivänpaistetta pihoilla; kaikki kynnykset kysyvät kukallista kulkijaansa, kaikki lautsat laulelevat heinällistä heilujaansa, itkevät ahot ihanat kesällistä keikkujaansa…"
Vieri virsi vanhan Mantsin pirtissä helisevässä, itku voitti miehen mielen, painui pää varahan polven; itki poiat, itki piiat, itki sankarit väkevät, impyet enemmän itki, tytöt tyrski Karjalassa; helkähtivät miesten miekat, vainovalkeat välähti.
ORJAN POIKA.
Puhui Pirkka puuhkalakki: "Hoi miehet, ylös urohot, satanut on uutta lunta, läkkäme Lapin kylihin, Lapin lasta velkomahan!"
Läksivät Lapin kävijät, veristivät uutta lunta, miehet miekoin surmasivat, naurattivat naiset kaikki; Lappi laajalti savusi, kylät jäivät kylmillensä, poikaset porossa itki, koirat vuorilla vaelti.