Sanoi kylmä kyytimiesi:
"Niinpä tielle työntelemme."
Tunsi Tuuri vierahansa, sydän rinnassa sävähti. "Sain ma vuoden armon aian."
Hyyrrepartainen hymähti: "Liet saanut satakin vuotta, etkö jo erota jaksa!"
Ei muista elänehensä
Tuuri eilistä enemmän
"Oli mulla poika pieni."
Haastoi Tuoni hallavainen. "On jo kuollut, kuopattukin, miespolven Manalla maannut."
Tuo oli Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen, jo tunsi jumalten lahjat, lausui, synkästi saneli: "Älköhöt sinä ikänä, älköhöt juhliko jumalat kera kansan kuolevaisen! Jumalill' on juhlat pitkät, ikä kerkeä inehmon, nopsa niinkuin pyörän kehrä. Päivät kultaiset kuluvi, aika armas lankeavi, köyrtyvi urohon selkä noissa pitkissä pidoissa, jumalaisten juomingeissa."
Istui Kuolon korjasehen, kuului kulkusten helinä hämärässä talvi-aamun; kuului vielä viittatieltä, jäälle järvien hävisi.
MANTSIN LAULU.
"Urhot urhoja sanovi, naiset naisten nauruloita, sulhaiset sydänsuruja, neiet neitihuoliansa. Mitä sanon ma mies poloinen? Sanon yhtä neittä nuorta.
Hukkako sorean sorti?
Karhuko kaunihin kadotti?
Kotkako korean koppoi?
Kyykö pisti kantapäähän?