Oliko se siis todellakin niin? Voiko mikään esivalta maailmassa käyttää sellaisia palvelijoita?
Maisterin täytyi tunnustaa itselleen, että asioiden tila oli toivoton. Mitkään hänen harrastamistaan kansanvaltaisista uudistuksista eivät olleet mahdolliset, niin kauan kuin lailla ei ollut voimaa eikä Suomen kansa saanut takaisin valtiollista itsemääräämis-oikeuttaan. Perustuslaillinen taistelu oli käytävä ensin ja passiivinen vastarinta vietävä voittoon, vaikka sen sitten olisi muututtava aktiiviseksikin.
Maisteri Pouttu tunsi tällä kertaa povensa paisuvan sangen aktiivisista edellytyksistä. Kenties ei ollut muuta keinoa? Kenties tuli kaikkien perustuslaillisten kansalaisten liittyä yhteen, suureksi aseelliseksi järjestöksi?
Mutta samana iltana istui Jaana kotonaan tuolla pienessä kamarissa pihan perällä ja koki opetella Internatsionalea—virsikanteleella.
34.
Niin liehuivat kerran liput tangoissa. Niin sanottiin kerran, että kansan tahto oli korkein laki Suomenmaassa.
Kansa tahtoi, ja kaikki valtion pyörät pysähtyivät. Kansa tahtoi, ja koko yhteiskunta-koneisto lakkasi toimimasta. Kansa tahtoi, ja järjestysvalta oli sen käsissä. Kansa tahtoi, ja junat, laivat, kaikki tottelivat sen määräyksiä.
»Allons enfants de la Patrie, le jour de gloire est arrivé——»
Vanha parooni Manfelt tapasi itsensä hyräilemästä marseljeesia. Hänen tuleva vävynsä maisteri Pouttu oli kirjoittautunut kansalliskaartiin, hänen tyttärensä Punaiseen ristiin. Itse kulki hän pitkin katuja aamusta iltaan, teki käyntejä tuttaviensa luona, keskusteli kadunkulmissa uppo-outojen ihmisten kanssa ja koki sotilaan silmällä arvostella nykyisen aseman mahdollisuuksia. Nyt hän seisoi Nikolainkirkon edustalla Aleksanteri II:sen patsaan läheisyydessä ja näki Suomen leijonalipun hulmahtavan ilmaan senaatin, yliopiston ja poliisikamarin harjalta. Hänen selkänsä oli oijennut, hänen silmänsä sädehtivät.
Epäilemättä oli tämä vallankumous. Mutta missä olivat tykit ja sotilaat?