Jaana tiesi, että se oli ruotsia.
Hän odotti, että ruvettaisiin ruokaa laittamaan. Mutta ruoka tuotiinkin jostakin muualta. Jaana sai syödä jälleen, mutta mitään työtä ei vieläkään neuvottu hänelle.
Tuli ilta. Jaanan silmät menivät umpeen. Hän torkkui seinää vasten halko-arkun kannelta. Rouva tuli kynttilä kädessä keittiöön.
—Nukuttaako sinua? hän kysyi.
Jaana myönsi.
—Mene vain makuulle, sanoi rouva lempeästi. Jaksat paremmin sitten.
Keittiössä oli sänky. Jaana teki työtä käskettyä, riisuutui ja meni levolle. Sitten siunasi hän itsensä ja puhalsi kynttilän sammuksiin. Unensa läpi hän oli vielä kuulevinaan ääniä eteisestä ja kulkusten helinää pihalta. Mutta sitten nukkui hän.
Hän heräsi siitä, että rouva pudisteli häntä.
—Nouse sukkelaan, tyttö! Saat mennä vieraille tarjoamaan.
Jaana kapsahti nopeasti ylös. Hänen omat vaatteensa olivat tuolilta hävinneet. Siinä oli nyt vain punainen, väljä mekko ja pitkät sukat, joissa oli reiät kantapäissä.