Se oli suuri ylioppilas-puulaaki ja ruokapaikka, jossa oli kymmenen huonetta ja monta piikaa. Työtä oli enemmän kuin tehdä jaksoi, mutta palkka oli myös Jaanan mielestä ruhtinaallinen. Hän säästi kaikki, minkä sai, ja ajatteli, että ne voisivat olla hyvään tarpeeseen, kun he Heikin kanssa kerran rupeisivat kotia laittamaan.
Hän oli muutamia kertoja kirjoittanut Heikille. Ja Heikki oli kirjoittanut hänelle. Heikin isä oli ruvennut syytingille ja he olivat päättäneet viettää häitä niinkuin ensi syksynä. Mutta jo tänä keväänä oli Jaanan tarkoitus palata kotipuoleensa.
Ruokarouva pyyteli turhaan häntä jäämään. Hän piti paljon Jaanasta ja
Jaana hänestä. Mutta eihän hänen miten sopinut jäädä. Kuultuaan että
Jaanalla oli sulhanen kotipuolessa, lakkasi rouvakin pyytelemästä.
Toiset tytöt jättivät kaikki raskaimmat työt hänen tehtävikseen.
—Kyllä se tuo maakarhu jaksaa, he sanoivat.
Herrat olivat hassuja täälläkin. Ylioppilaat tulivat usein myöhään yöllä kotiin. Heillä oli kaikilla keittiön avaimet ja he pyrkivät aina piikoja herättelemään.
Mutta kaupunkilaistytöt tahtoivat nukkua. He olivat kalpeat ja väsyneet.
—Menkää te tuon maalaisen sänkyyn, he sanoivat.
He tulivatkin. Jaana potkasi niin, että luut kolisivat.
—Sillä on sulhanen, nauraa kihersivät toiset tytöt.