Vielä ei hän tiennyt Jaanan tulosta mitään.
Nyt näki hän hänet äkkiä edessään. Piippu putosi hänen suustaan ja hän tapaili hämmästyneenä hatunlievettään.
Jaana oli käynyt niin jumalattoman kauniiksi hänen mielestään.
Isä ja Nantta menivät lyömään kättä hänelle. Heikki tervehti heitä välinpitämättömästi. Mutta hänen silmänsä pälyivät koko ajan kohti Jaanaa ja hänen leukapielensä hymyilivät korviin saakka, hurmautuneesti ja tuttavallisesti. Kaikesta päättäen hän tunsi itsensä ylenmäärin onnelliseksi.
Myöskin Holli-Reeta ja mummo tervehtivät häntä. Sitten kääntyi Heikki vasta Jaanan puoleen ja sanoi:
—No, Jaana!
Jaanan täytyi pistää kättä hänelle. Mutta hän oli karahtanut tulipunaiseksi tukanjuureen asti eikä mistään hinnasta olisi uskaltanut kohdata hänen katsettaan.
—Eikö se pappi vielä ole tullut? hän sanoi hätäisesti.
Heikin ymmyrkäinen naamataulu hymyili kuin täysikuu.
—Niin, pappi? hän sanoi painokkaasti.