—Jos te saatte nämä rosvonpenikat edes hiukankin ihmistapoja oppimaan, oli kauppias sanonut, on siinä minulle kyllin vuokraa huoneestani.
Jaana, joka jo silloin oli ollut paimentyttönä Luikarisen luona, oli kuullut nämä sanat. Nyt pulpahtivat ne äkkiä esille sydämen onkaloista, jonne ne kerran olivat niin kipeästi kaivertuneet.
22.
Kauppias Luikarinen ei ollut mikään tietopuolisen valistuksen vihollinen. Päinvastoin hän piti sitä ainoana keinona, jos nyt kerran oli kysymyksessä niin naurettava seikka kuin kansan kohottaminen alkuperäisestä raakuudestaan, roistoudestaan, ja typeryydestään. Moinen epäilemättä jalo pyrkimys oli hänen mielestään kuitenkin yhtä mahdoton kuin olivat täyspäiselle ihmiselle uskonnolliset hassutukset.
Papit olivat hänen loukkauskivensä. Hän vihasi heitä rajusti ja intohimoisesti. Se ei tietysti suinkaan estänyt häntä jättämästä pirttiään heidän käytettäväkseen jumalanpalvelusta varten, joka kokosi kansan hänen kauppapuotinsa edustalle.
Saarnan lopussa tapahtui jotakin tavatonta.
Pappi puhui esivallasta ja sen kunnioittamisesta. Esivalta ei hänen mielestään turhaan miekkaa kantanut. Tosin oli jumalalle annettava, mikä jumalan oli, mutta etenkin keisarille, mikä keisarin oli. Asevelvolliset nuorukaiset kuuluivat ehdottomasti keisarille. Mutta tästäkin seurakunnasta oli moni jäänyt pois arvannostosta, muka sillä syyllä, että uusi asevelvollisuus-asetus oli syntynyt maan lakien vastaisessa järjestyksessä. Se oli surkuteltavaa hairahdusta ja kansan terveiden käsitteiden sekoitusta. Ei ollut alammaisen asia mennä esivallan toimenpiteiden laillisuutta punnitsemaan. Sillä esivalta, joka oli jumalasta, teki tilinsä yksin jumalalle.
Heti hänen jälkeensä nousi kauppias Luikarinen. Hän oli niin vihainen, että hänen äänensä vavahteli. Pappi puhuu, mitä sylki suuhun tuo, hän sanoi. Pappi puhuu pönttönsä ja leipälaukkunsa puolesta. Laki on kansan, ja hallitsijaakin korkeampi. Mutta uusi asevelvollisuus-asetus ei ole laki, vaikka Suomen papit sen ovatkin saarnastuolista julistaneet. Se ei ole syntynyt Suomen valtiopäivien myötävaikutuksella.
—Menköön arvannostoon se, jonka housut lotisevat! hän huusi. Mutta syyttäköön sitten itseään, jos joutuu Venäjälle kaalinpäitä pureksimaan. Taitaa siinä vain maha piiskana heilua ympäri selkäpiitä.
Täälläkin Suomen synkimmissä sydänmaissa, missä ruokajärjestys ei suinkaan ollut kehuttava, mutta kaali kokonaan tuntematon, teki viittaus venäläiseen kyökkiin tarkoitetun ja tuiki tyrmistyttävän vaikutuksen. Mitä ymmärsivät Lentuan kyläläiset esivallasta ja laillisuuden vaatimuksista? Esivalta oli se, joka verot kantoi ja virkamiehet palkkasi, laillisuus se, joka esiintyi käräjinä, lautamiehinä ja rikoslakina.