Jaana oli henkeä vetämättä seurannut papin ja kauppiaan ottelua. Se oli muistuttanut hänen mieleensä paininlyöntiä Jaakopin ja hänen jumalansa välillä, kuitenkin sillä erotuksella, että Jaakopin jalka ei näyttänyt nyrjähtäneen. Eikö hänkin tiennyt esivallasta jotakin? Tapauksen jälkeen pääkaupungin poliisikamarissa se merkitsi hänelle samaa kuin väkivalta. Eikö hänkin tiennyt laista ja oikeudesta jotakin? Tiesi niin paljon, ettei niihin ollut vetoamista, kun tiukka tuli. Mutta hän ei ollut vielä voinut oikein pukea sanoihin ajatuksiaan. Nyt tuli kauppias tuossa ja sanoi, että esivalta oli väärä ja ettei sen antamia asetuksia ollut noudatettava.
Tosin puhui kauppias ainoastaan väärästä esivallasta ja laittomasta asevelvollisuus-asiasta, mutta tietämättään yleisti Jaana hänen sanansa mielessään, yhdisti ne omiin kokemuksiinsa ja huomasi ne oikeiksi kaikessa laajuudessaan, ilman mitään rajoitusta.
Hänkin asettui heti vaistomaisesti kauppiaan puolelle.
Pappi puhui pötyä hänenkin mielestään. Tosin oli hänen saarnansa ollut kaunis ja liikuttava eikä Jaana ollut sen aikana voinut estää kyyneleitään. Se oli ikäänkuin toinen maailma, jossa jumala oli isäntä ja pappi pehtori. Huonona naapurina tahtoi perkele anastaa sekä heidän tiluksensa että alustalaisensa.
Mutta heti kun pappi oli ruvennut maallisista asioista puhumaan, oli Jaana tuntenut sydämensä jäykistyvän. Mitä oli papilla niiden kanssa tekemistä? Eihän jumala kuitenkaan vaivaisesta syntisestä välittänyt. Eikä esivalta, ainakaan se, jonka tekemisiin Jaana oli joutunut, suinkaan voinut olla jumalan sijainen maan päällä. Pimeyden pääruhtinaan sijainen se oli. Epäilemättä, jos ihmisvoimat siihen riittivät, sitä oli kaikin mokomin vastustettava.
Kansanjoukko hajautui vähitellen. Kauppias avasi jälleen puotinsa ja liike lähti käymään entistä menoaan. Pappi pyysi kyytiä takaisin kaupunkiin, mutta joku eteläänpäin menevä matkustaja oli jo ehtinyt ennen häntä nimensä päiväkirjaan merkitsemään.
Papin täytyi hetki odottaa. Joku uskollinen sanankuulija lupasi hänelle hevosensa. Mutta se täytyi ensin käydä valjastamassa.
Jaana seisoi puodin portailla ja hoputti omaisiaan lähtemään. Hän tahtoi kaikin tavoin välttää Heikkiä. Mutta Holli-Reeta sanoi, että hänellä oli jotakin ostoksia, ja Iikka jutteli kaikessa rauhassa kylänmiesten kanssa. Mummo taas oli pistäytynyt pappia puhuttelemaan.
Silloin näki Jaana kievarirakennuksesta kiipeävän kärryihin nuoren, siistipukuisen, kiveräviiksisen miehen, pehmeässä huopahatussaan. Hänen sydämensä sylkähti. Eikö se ollut samainen mies, joka Helsingissä oli houkutellut häntä sirkukseen ja jonka takia hän sitten oli tullut turmioon? Ja eikö hänen veljensä Nantta haastellut miehen kanssa?
Ei, Jaana ei voinut erehtyä. Sama mies se oli.