»Paha henki pauloillaan nyt Herran miestä kokee.»
Seurakunta polvistuu ja isämeitää hokee.
Mutta Pyhä Tapani hän hiljaa unelmoipi maista, missä sota soi ja kalpa karkeloipi.
Miksei miekkaa saanut hän! Hän matkais maata, merta, ryöstäis rannat rauhaisat ja vuodattaisi verta.
Rautapaita-rinnalleen hän Perman helmen veisi, pullistuisi purjehet ja touvit totteleisi.
Nostaa päänsä Tapani. On suuri haaveen hurma.
Mielessään ei valvo muu kuin naisenryöstö, surma.
»Omani olla tahdotko? Jos et, sun otan sentään.»
Yli kasvoin kalpeain kuin päivän säde lentää.
Seurakunta huoahtaa: »Ah, kiitos, kiitos Herran!
Paha henki pauloineen kai karkkos tämän kerran.»
Paisuu, kasvaa kansan kuoro, täyttää ilman partaat.
Yhtyy virteen Tapani; taas aatteet häll' on hartaat.
7.