»On tulossa tuisku-ilma», tuumaa Kimmo, kiiruhummin sauva iskee, suksi potkee, vuoren varsi katkeavi.
Kuulee alta korpikuusen äänen vaisun vaikeroivan: »Hoi, kuka hiihtäjä oletkin, auta miestä onnetonta! Petralla ajelin, petra katkoi ohjat, kaatoi pulkan, metsän kohtuhun katosi; pelastuin vähissä hengin. Nyt en tiedä tietä enkä paikkaa pakkasen käsistä.»
Tuntee miehen muukalaisen Kimmo kiljuvin sisuksin, täss' on miesi, tuossa pulkka, tänne petran jäljet toivat; kohoo jo verinen veitsi, käsi käskee, tunto kieltää.
Laki on Lapissa: auta aina miestä matkalaista!
»Kohoahan suksilleni», virkkaa, »vien sinut kylähän. Kylässä on lämmin kylpy.»
Hiihtelevät hiljallensa, Kimmo eessä, mies takana, taempana Hiiden vuori.
Tuiman tunturin laella Hiiden neiet hyppelevät, laulavat hajalla hapsin kera vinkuvan vihurin: »Voi, urosta voimatonta! Kovin kostohon käkesit, kostettavan kohtasitkin. Hyvä on hylyn nyt olla kostajansa kantapäillä.»
Tulevi etehen koski, kosken poikki porras; virkkaa Kimmo: »Vaihduhan edelle, somemp' on samotakseni.»
Vaihtuvi edelle toinen,— kosken kuohuihin katoopi käden yhden kääntämällä. Soi parahdus pakkas-yössä. Taasen kaikk' on hiljaa, hiljaa.
Kimmo katsoo kauhistuen.