MINUN TIENI.
Minun tieni ovat etsijän teitä.
Onneton, ken mua seuraa!
Ma olen huono opas. Käy tieni kautta harhain.
On kotia jäädä parhain
jokahisen, jolla koti on.
Mun kotini on siellä, missä taivaan tähdet tuikkii.
Minun tieni ovat taistelijan teitä! Sorja sotilaan on hangella maata pään-alaisena kilpi ja vierellänsä kalpa ja joka hetki ajatella: Henkeni on halpa, mut pyrintöni pyhin on kaunis, kallis, suuri ja ylpeä kuin jumalitten uni.
En toveria tielleni tahdo. Mut jollakin jos sama mieli palaa, hän kulkekohon sinne ja minä kuljen tänne, ja kummallakin virehessä olkoon jousen jänne. Voi olla että yhteen me metsätiellä tullaan— silloin nuoli viuhahtaa tai tullaan ystäviksi.
Ja erotahan jälleen. Onneton ken mua seuraa! Mun lauluni on latuja, jotk' käyvät ristin rastin enkä tiedä itsekään, ne kunne käyvät asti, kaupunkeihin, kyliin, korpien syliin— enkä tiedä, milloin ma levähtää saan.
LINNULLE KIRKKOMAALLA.
Lintunen lehdossa kirkkomaan, laula, laulele virkku, laula mulle ja laula muille, taivaan tuulille, metsän puille, kuolema kulkee kulkuaan, soita, sirkuta sirkku!
Laula mun lauluni lintunen, viel' älä vallaton vaikee, laula haudoilla haaveiden, viritä virsiä nuoruuden, Suomi on suuri kirkkomaa, mieleni minun on haikee.
Kun minä kuulen sun lauluas, silloin mun kesäni kerkee, silloin mun murheeni unhottuu, saapuvi jällehen kukkain kuu, helise, unteni harppu, oi, heläjä, elkösi herkee!
Laula muistoja menneitä, toivoja enempi laula, meissä mennyt on rikki jotain, laula se lauluksi suurten sotain, ylitse kalpojen, kalmistoin hoiloa hopeakaula!