Miekka on murhe, murtava, lyövä, ei ole urhoa, ken sitä kestäis.
»Lahja on murhe, laupias, hellä, miksi et kanssani siunausta jakais?»
Riemuni sulle ma jakaa tahdoin, murheeni yksin kantaa.
»Suuri, summaton lapsi sinä, etkö sa lempinyt koskaan?»
»Miksi et virkkanut minulle mitään, tuijotit tuleen, vaikenit vaivasi kauan?»
Pelkäsin että et leikkisi enää, et nauraisi enää, naurusi mulle on kallis.
»Näethän, että ma nauran nytkin, katso, ma nauran silmäripsien alta.»
Nauranet, itket sydämessäsi, kyynele killuu silmäripsien alta.
»Lempivän hymy on kyynelten halki.»
Miksi siis raskaasti sydämesi huokaa?