MENEVÄT, MUREHTISINKO.
Kangastuksina katoovat minun mieleni unelmat, piirtyvät pihoilta ilman tunturit todellisuuden.
Katuisinko, jos katoovat, menevät, murehtisinko, kyllin katselin kuvia, kirjokaaria elämän, aron astuin hiekkamerta, silmä taivahan sinessä.
Tule tuuli, pohjatuuli, tunnen keitahan keväisen, luo lunta polulle talvi, tunnen palmun päivälatvan, messua jumalan myrsky, kuulen kukkuvan käkösen!
KORKEA VEISU
hänelle, jota minä rakastan.
Sanoi ennen elämä minulle: »Kärsi ja nauti!» Sanoo nyt: »kärsi!» ei sano muuta. Tahtosi tee, sun vaalin on valta, tien päässä seison, tunnetko murhetta, musta tyttö?
»Tuuli on murhe, voimakas, väkevä, syttävi, liehtovi lempeni liekin.»
Kahle on murhe, sitkeä, vankka, luuhun se puree ja jänteet se jäytää.
»Yöhyt on murhe, viileä, lauha, sen taivaalla tähtöset tuhannet käyvät.»