6.
KESÄ-AAMU.
Seisoi seijas Sukkamieli aholla ylenevällä, suvi-aamun auetessa.
Hempeä, herättyänsä, yön nuoren nukuttuansa veltot jännitti jäsenet; kesä kukki kulmaluilla.
Heinä polvia halasi, pohkehia poimulehdet, horsman latvat lantehia; uumenta uninen valmu; itse ruusuna rusotti, ylpeä, ylinnä muita.
Ihala ihantelihe, katsoi kaunis maata, merta.
Mehiläinen, mies kepeä, lensi kukkasen kupuhun; punahuuli noin puheli: »Paha poika, pois menekin umppujani aukomasta, juomasta juhannustani, ruusuja rakastamasta!»
Liverteli Lemmon lintu: »Armas, pois älä ajele, mies olen me'estä tehty sokerista sorvaeltu, minkä juon juhannustasi, sen pidät pitoja kekrin.»
Seisoi seijas Sukkamieli, haukotteli hiljaksensa aamun alkavan punassa; kastehesta kutri kiilsi.
7.