Aatos käy niin autioksi, mieli mieron nuotioksi.
Muistuu moni nuori toivo, kylmä nyt kuin kyinen kaivo.
Herää moni haave heljä, summa nyt kuin suossa möljä.
Lankee ilta ikkunalle, tyhjyys tyhjän akkunalle.
Liekkuu vielä viime loimu: yksinäisen rinnan riemu.
Autuaampi yössä yksin kuin on auringossa kaksin.
PAHAT PEIJAAT.
Haudatahan haaveet sairaat, saapuvat jo juhlavieraat.
Uhoo uksen alta routa, elo, raaka niinkuin rauta.
Astuu rumuus alle orren, pimeys päähän päreenkarren.