Tekaista se veitikka voi elävänkin kuvan.»—
Tuota kuullen nähtiin monen rouvan punastuvan.
Mikä liekin oikein ollut mestarin sen työnä, näyttänyt hän nukkuvan ei monenakaan yönä.
Eikä enää ruokakaan niin maistanut kuin ennen, kahden verran kalpeni hän kesän lyhyen mennen.
Sanoi kerran Anja-rouva: »Kivesvaara vielä käymättä on meillä. Ehkä tänään käymme siellä.»
Lausui toinen leikillään: »Ah, rouva, ette varmaan tunnekaan te tarinaa tuon Kivesvaaran harmaan.
Kivesvaara ole näät ei tavallinen vuori.
Vaara täynn' on saleja, vaikk' kaikki kätkee kuori.
Kivesvaaraa varokaatte! Siellä siki-unta nukkuu tuhatvuotistansa jättein kansakunta.
Vaimot lapsi rinnoillaan ja miehet miekka vyöllä.
Vuoren ukko uinahda ei päivällä, ei yöllä.
Yksin vuoren huipulla hän tähtein teitä seuraa, katsoo, kuinka maailmalla ajan myrskyt meuraa.
Hetki lyö. Ja vuoren kylkeen kolme kertaa ukko kumahuttaa nuijallaan: jo aukee vuoren lukko,