astuu ulos urhokansa, tulee tuhat hiittä, miehet syltä seitsentä ja vaimot vaaksan viittä,
Silloin aseet kalskavat, mäet kaikki mätkyy, kaikaa, kääpiökansa kukistuu, taas alkaa jättien aika.»
Anja-rouva ailakoi: »Mua säikytätte vainen.
Totta, toivon, hiisillekin pyhä lienee nainen.»
Eikä mikään auttanut. Sen päähäns' oli saanut
Anja-rouva armas eikä kärttämästä laannut.
VIIDES LAULU.
Niinpä kerran lähdettiin. Soi nauru metsätieltä.
Mutta yhtä iloisina palattu ei sieltä.
Virsta vettä soudettiin ja toinen maata tultiin, kolmannella kohottiin ja vuoren alla oltiin.
Nousi suosta suuri kulju niinkuin jättikirkko, peninkulman juuret maassa, pilvein päällä nirkko.
Näkyi sinne maailmoita: erämaata sankkaa, suota, suurta rimpeä ja havumetsää vankkaa.
Kivesjärvi piennä niinkuin lampi alla päilyi.
Päivä laski. Laaksomailla terhen hieno häilyi.