Saapui syksyn sade-ilmat, vesivirrat loiskui, huoneissa oli hämärä, tiet likaa täynnä roiskui.
Anja-rouva päivät poltti puita uunissansa.
Ruukin herrat humaltuivat pikku puolellansa.
Siellä asui sihteerit: Karl Johan Argillander, virkaheitto mittari, ja Nikodeemus Flander,
kamreeriksi kutsuttu ja sivistynyt »civis», juridiikan juttuherra, tietoniekka tiivis.
Niku puhui latinaa ja lauloi monet gluntit.
Sillä aikaa mittar' ehti ottaa monet »klunkit».
Passarina Santer' Palo, kauppa-apulainen, hiukan yksinkertainen, mut tuiki tarkkaavainen,—
katsomahan varsinkin, min verran lasit vetää. Siin' ei ollut vertaistansa Santerilla ketään.
Sellainen oli seurakunta, jonk' oli rippi-isä patruuna. Nyt tullut oli taideniekka lisää.
Hyvinpä hän »kansliassa» näytti viihtyvänkin, naukun otti niinkuin muut ja kortit tunsi hänkin.
Tullut kanssa patruunan myös heist' oli hyvät tutut.
Taisi hän monet tarinat ja monet tyttöjutut,