vaipuu maahan niinkuin kivi. Silloin ovi aukee, astuu sisään haamu tumma, lausuu ääni raukee:
»Tiesinhän: sinun ilojasi kaikki ymmärtääpi, mutta sun suurille suruillesi tää sydän yksin jääpi.»
Ylös karkaa mestari. Hän Anjan kasvot kohtaa, näkee silmää kaksi, jotka sairaan tulta hohtaa.
»Tule! Orhi odottaa. Sen harja tulta tuiskii!»
Anja hänen korvahansa kiihkeästi kuiskii.
Tiellä poron tiuvut soi. Sen kumpainenkin kuulee.—
Käsitysten kiiruhtavat ulos talven tuuleen.
KAHDESTOISTA LAULU.
Ruukiss' oli joulujuhla. Patruuna oli poissa.
Tultiin ilman isäntääkin toimeen hyvin koissa.
Suureen ruokasalihin oli kuusi sytytetty, ympärillä ylenmäärin kansaa kestitetty.
Niku Flander isäntänä ilomielin hyöri, leikin laski vanhoille ja nuorten kanssa pyöri.
Mutta rouvan kammioss' oli ankeata aivan.
Levotonna taideniekka tähtiä katsoi taivaan.