Mutta linna unelmain? Se oli mennyt, mennyt.
Onnen kulta kätkössä on metsän sinisen nyt.
Eikä sitä sieltä saa kuin lapsi yksi-öinen yksi-öisellä varsalla jään ylitse yksi-öisen.
Näin ääni Anja-rouvan soi kuin kehtolaulu lauha.
Taideniekka rinnassansa syvän tunsi rauhan.
Rauhoittuu myös ruokasalissa riemuhuudot rahvaan.
Miksi kaikki verhouu kuin sumupilveen vahvaan?
Miksi tanssi taukoaa ja miksi laulu lakkaa?
Miksi maahan viinakannun Niku Flander nakkaa?
Seisoo ovella rovasti. Hän Anja-rouvaa kysyy.
Opettaja taempana porstuassa pysyy.
Hän viedään rouvan kamariin. Käy Anja hälle vastaan:
»Rauhan juhlaa, rovasti! Mut mikä oikeastaan
tuo meille tämän kunnian tähän merkilliseen aikaan?» Niinkuin pitkän pilven päältä ääni ukon kaikaa:
»Kuollut on mun tyttärein. Tuoll' ulkona hän makaa.»
Niinkuin lapsi äänehensä itki vanhus vakaa.
Parahtaen taideniekka rientää kartanolle.
Ympärillä kaikki kansa katsoo vaiti ollen.