Lepäsi puhdas pulkassansa käärittynä vuotiin.—
Mielipuolena kartanolta takaisin hän tuotiin.
Mielipuolena vietiin pois ja pantiin teljen taaksi.
Eläneekö enää hän vai muuttunut lie maaksi?
Kuink' oli kaikki tapahtunut? Kun kirkkoon Lumikki tuli eikä ketään löytänyt, niin sydän hältä suli.
Itkien hän pulkkahansa istui, ajoi jäälle.
Kun ei kotiin kuulunut, niin tultiin tuskapäälle.
Ukko-rovasti kamarissaan huudon kimeän kuuli.
Ulos juostiin. Tähdet loisti, vinkui talvituuli.
Sulaan ajanut hän oli yössä sankeassa.
Siitä nyt suru on kylässä ja parku pappilassa.
Mutta salmen suuhun, johon Lumikin reki hukkui, nousi kivi kirjava, min päällä lokit nukkui.
Kesä-illoin kauvas niiden valkosiivet päilyi.
Surma-saaren nimellä se saari sitten säilyi.
KOLMASTOISTA LAULU.
Oli niinkuin kirous ois painanut siitä saakka
Kivesjärven ruukkia; sen tuntui tumma taakka