kaikkialla: tuskin kului päivää ilman turmaa, paheet kasvoi, kansa mätäni, riehui rikos, surma.
Hirtti ensin itsensä Karl Johan Argillander.
Iloa nyt yksin piti yllä Niku Flander.
Puukotettiin mylläri. Tytär lapsenmurhan teki, toinen murtovarkauden, min äiti itse näki.
Konemestari murskaks meni hammasrattaan siipiin.
Kautta Kivesjärven kylän kauhu kalvas hiipii.
Minkä tytär raiskataan, min pirtin tuli tuhoo.
Onnetuutta, orpoutta Kives-ruukki uhoo.
Miehet karkaa metsiin. Täyttyy kirkkomaassa haudat.
Kaikkialla kalisevat kahlehet ja raudat.
Ryöväreitä ilmestyy ja rosvojoukkioita.
Nimismiehet, siltavoudit turhaan ajaa noita.
Päällikkönä—sanotaan—on heillä itse Häijy, johon ei pysty lyijy, jota ei tuli, ei vesi väijy.
Päättänyt hän hävittää on koko Oulunläänin, ettei kukko kieku siellä, ei kuulu ihmis-ääni.
Venehissä he vallitsevat Oulujärven vettä.
Tuskin tohtii kirkkomatkan tehdä asehetta