HYÖKKÄYS.
Syntyy Hovilassa häly, aseet kalskaa, soihdut hohtaa, herätetään rengit, äly Arnkilin nyt kaikki johtaa, järjestää hän puolustuksen: tänne miesi, tuonne pari, aitan solaan, taakse uksen; varrotahan hetki vari.
Niin jo joukko raivo ryntää, paukkaa pyssyt myrsky-yössä, luodit puuta, luuta kyntää, heiluu kirveet, keihäät työssä; leimahtaa jo tuolta palo. Ennen aikaa aamunkoiton vallattu on Hurtan talo, saaneet talonpojat voiton.
Ja ne raivoo ja ne riehuu Vierii viinitynnyreitä, kohta padat täydet kiehuu; saapuu kansaa pitkin teitä. Kukin omaa kättä käyttää, ottaa lehmän, ottaa lampaan, tavaralla taskut täyttää, saalihilla Hurtan hampaan.
Auta ei nyt Pirkon vihat, ämmä ärisee ja noituu: sai hän piiloon petran lihat, kohta hukka toinen koituu: penkkiin härjän parhaan lyövät. Kahvelit ja veitset kilkkuu, herroiksi nyt moukat syövät; piiat virnistää ja vilkkuu.
Saapuu aamun suussa pappi, arvon herra, Herran miesi, Haerkepaeus, Hurtan appi; hänpä sodan säännöt tiesi. Varjelee hän jyvälaarin, lausuu suulla mahtiponnen: »Vilja tavaraa on Tsaarin, tuottaa meille suuren onnen.»
Sinne korpit, kussa raato; höyryävi hyvä keitto. Saapuu sinne viinankaato luutnanttikin virkaheitto, Alholm, aina juovuksissa. Talonpoikain eessä teikkaa täysissä hän asehissa; ja hän vannoo ja hän veikkaa:
»Johtajaksi luotu lienen, taistella kuin Lempo taidan, jos ma teidät tuleen vienen, saakin Hurtta hurmepaidan. Lapset! Mull' on mielenlaatu teitä kohtaan varsin hellä. Siksi kuin on voitto saatu voimme vähän ryypiskellä.»
Mutta läätin pahnain päällä istuu verovoudit vangit, murheiset on muodot täällä, oven eessä paksut kangit; vait on Arnkil, synkkä, survaa usta, eipä murru muuri, saatanaan Björn Finne turvaa, jumalaansa 'Jessenjuuri'.