Kuin ujous on puron ulpukan, niin punerrus posken on puhtahan.
Niin lemmen tuntehin, tuskineen kävi neitonen viertä nyt virran veen.
Hän tavata tahtovi armastaan, joka joella juottavi orhiaan.
Hänen mielensä laaja ja lämmin ois, jos onnensa uneen hän uskoa vois.
Mut ah! Khimairan hän tuntee tuon, jok' asuu alhossa Hornan suon.
Niin monen on surma jo sulhaisen tuo miesten päänmeno hirmuinen.
Näki Sophrosyne, kun läksi nää, ei puuntunut, kalvennut poskipää.
Meni monta urhoa kuuluisaa; tään yhden hän tahtois pelastaa.
Tään ainoan, jota hän armastaa!
Ei, raukka, hän rinnan rauhaa saa.
Hätä hällä on hengestä sankarin, siit' uhrais hän lemmen ja onnenkin.