Läpi kaislikon hiljaa hän hiipii kuin säde kuuhuen, varjojen tummentuin.
Hän hiipii ja kuulevi kummakseen, hepo kuinka haastavi herralleen:
»Mitä mietit? Miks olet murheinen?
Sua varmaan miellytä enää en.
Mua silitä et, mua puhuta et, en tiedä, surret vai iloinnet.
Sun arvaa en sydän-aikeitas.
Toki muistahan kunnon kumppanias!
Myös muista tuo, mikä eessäs lie, yli estehien sinut siipeni vie.
Ja jos sua painavi tomu ja maa, voit kanssani taivahat tavoittaa.»
Tuo vastasi vitkaan sankari:
»Minä muistelen eilistä untani.
Se oli niin kaunis ja kaamea, kuin on tulivuoren purppura.
Se oli niin seijas ja hirmuinen kuin leimaus ukkosen läheisen.