TUOMAS: Mutta kuitenkin: nuori, kastamaton nainen, jonka te, herra ritari, haluatte pidättää itsellenne! Mitä tulee minun siitä ajatella?
RAIMUND: Pelkkää hyvää, teidän korkea-arvoisuutenne. Olen luvannut hänelle ainoastaan ritarillisen suojelukseni.
TUOMAS (rypistää otsansa): Ritarillisen suojeluksenne?—Mitä se merkitsee?
RAIMUND: Se merkitsee, että kukaan ei ole hänen päästään hiuskarvaa koukistava, niin kauan kuin tämä käsi tätä kalpaa pitelee.
TUOMAS: Se oli kevytmielinen lupaus, herra ritari. Peruuttakaa se!
RAIMUND: Minä en voi.
TUOMAS: Te ette voi?
RAIMUND: En. Olen vannonut sen.
TUOMAS: Hyvä. Siispä päästän minä teidät valastanne.
RAIMUND (haaveellisesti): Kukaan ei voi päästää minua tästä valastani, sillä se on vannottu tämän pyhän ristin kautta, joka sisältää palasen Herramme Vapahtajamme omasta ristinpuusta. (Ottaa pyhän esineen poveltaan ja suutelee sitä syvimmällä hartaudella.—Myöskin Tuomas tekee kunnioittavasti ristinmerkin. Vaitiolo.)