TUOMAS: Oikeastaan sinun ei ole sitä tarviskaan. Sillä minä olen jo saanut rangaistukseni. Tuo kirje syyttää, tuo kirje tutkii ja tuomitsee yöt ja päivät minua…
KAIKKIVALTA (hymyillen): Nyt ei sitä ole enää olemassa. (Ottaa pergamentin pöydältä ja kätkee sen tyynesti povelleen.)
TUOMAS: Mitä aiot sillä?
KAIKKIVALTA: Sen hävittää.
TUOMAS: Sinä uskaltaisit…?
KAIKKIVALTA: Mitä pelkäisin minä?
TUOMAS: Sinun tekosi saattaa tulla ilmi…
KAIKKIVALTA (katsoo suoraan silmiin häntä): Isä! Tulee enemmän peljätä
Jumalaa kuin ihmisiä.
TUOMAS: Totisesti olet sinä minun rakas opetuslapseni. (Sulkee syliinsä hänet. Pitkä vaitiolo. Iltarusko valahtaa ikkunasta.)
KAIKKIVALTA (riemuiten): Isä: päivä paistaa!