TUOMAS (pysähtyen): Tahdon nähdä, olenko isäntä täällä? (Aikoo perälle.
Lyyli sulkee nopeasti tien häneltä.)
LYYLI: Olet isäntä koko suuren Suomenniemen.—Mutta juuri siksi tulisi sinun osoittaa suurempaa ystävällisyyttä minulle.
TUOMAS: Sinulle?
LYYLI: Orpo, kurja tyttöparka olen…
TUOMAS: Pakana olet…
LYYLI: Juuri siksi pyydän, että käännyttäisit minut. (Lyyli on äkkiä käynyt aivan nöyräksi ja hiljaiseksi. Tuomas katsoo epäröiden häneen. Vaitiolo.)
TUOMAS: Minun pappini on sinut käännyttävä.
LYYLI: Sinun pappisi ei osannut puhua minulle. Sinä yksin osaat puhua minulle niin, että minun pakanallinen sydämeni on siitä syvästi järkähtävä.
TUOMAS: Minä en tahdo puhua sinulle.
LYYLI: Miksi et?—Näethän: minä olen pakana, minä en tiedä mistään paremmasta. Ja kuitenkin minun sieluni janoaa valkeutta niinkuin minun ruumiini sinun siunaavan kätesi kosketusta… (Tahtoo tarttua hänen käteensä.)