TUOMAS: Vanhurskas Jumala!
LYYLI: Sinä himoitset minua niinkuin kerran äitiäni…
TUOMAS: Aih! Eikö täällä ole ketään…?
LYYLI (voitonriemuisesti): Sinä himoitset minussa häntä uudelleen ja silloin on minun kostoni määrä kyllin saavutettu.
TUOMAS: Huovit!—(Ryntää vasemmalle ovelle.) Huovit! (Huovit tulevat pysähtyen ovensuuhun.) Sitokaa tuo nainen ja heittäkää hänet polttoroviolle!
LYYLI: Ja sentään tulet sinä minua ijät kaiket himoitsemaan, piispa
Tuomas! Totisesti on sinun sielusi palava minun kerallani.
TUOMAS: Käärme Eedenin yrttitarhan!—(Ulos osoittaen.) Tuohon, juuri tuohon, alle akkunani on polttorovio rakennettava, että minä saan nähdä näillä silmilläni, miten liekit syövät hänen syntistä ruumistaan. Sillä totisesti on hän tuomittu iankaikkiseen kadotukseen!
LYYLI (ilkkuen): Ja vielä kadotuksen kuilussakin olet sinä minua himoitseva! Minun suudelmani on polttava sinun huulillasi kuin tuli ja minun käsivarteni tulevat sinua ijät kaiket niinkuin tulikuuma kahle kaulaamaan!…
TUOMAS: Taivaan vallat!
LYYLI: Turhaan huudat taivaan valtoja avuksesi sinä, sillä sinun mahtisi on kotoisin Manalasta.—Luuletko, etten ole tutkinut maani tietäjiltä, kuka olet ja mikä on se uusi oppi, jota julistat meille? Kuoleman oppi on se, piispa Tuomas, ja sinä itse olet ruttotauti, joka maata saastuttaa. Siksi painu takaisin alle turpeen, piispa Tuomas, että elämän päivä pääsee ihmisille paistamaan!