MAUNU TAVAST: Jospa kaikki hiippakuntani papit olisivat edes yhtä oppineita!—(Kuin itsekseen.) No niin, he edistyvät, he ahkeroivat, vähitellen, vähitellen.—Sinulla oli varmaan joku erikoinen asia minulle?
ANNA: On.
MAUNU TAVAST: Abbedissasi tahtoo arvattavasti tiedustella, kuinka on sen uuden naisluostarin laita, jota täällä par'aikaa paljolla työllä ja suurilla uhrauksilla rakennutan Raision pitäjään?
ANNA: Jumalan ja Pyhän Annan kunniaksi?
MAUNU TAVAST: Niin. Olen ollut siitä pitkässä kirjevaihdossa abbedissasi kanssa. Hän on osoittanut suurta suopeutta aikeilleni ja antanut minulle monta hyvää neuvoa, joista täten jo nyt pyydän hänen lähettiläälleen esiinkantaa sulimmat kiitokseni. (Kumartaa keveästi.)
ANNA vastaa vaieten kumarrukseen.
MAUNU TAVAST: Työ edistyy tosin hitaasti, sillä tiedä, sisar, Suomen kirkko on köyhä ja meillä on juuri nyt ollut paljon kustannuksia noiden monien tulipalojen tautta, jotka ovat sekä Koroisten piispankartanon että Turun Vanhan tuomiokirkon hävittäneet. Mutta maat olen minä jo aikoja sitten ostanut luostaria varten asemies Juhana Inkoselta ja toivon, että kaikki on oleva valmista ensi herrainpäiville, jotka varmaan tulevat antamaan sille asianmukaisen vahvistuksensa.— Abbedissasi toivoo epäilemättä edelleenkin, että siitä muodostuisi birgittalaisluostari?
ANNA (hiljaa): Minä en tiedä.
MAUNU TAVAST: Kuinka?—Niin, Jumala varjelkoon minua Pyhän Birgitan elämäntyötä millään muotoa halventamasta. Hänen ajatuksensa oli kaunis, hyvin kaunis: kaksi sukupuolta saman katon alla, tukien toisiaan pyhässä pyrkimyksessä Jumalan yhteyteen. Mutta suo anteeksi, sisar, minä en luota siihen.
ANNA: Piispa Maunu Tavast: minä en ole tullut puhumaan sinun kanssasi
Raisioon rakennettavasta naisluostarista.