(Tervehtivät toisiaan. Elina vie pois viinitarjottimen. Olavi katsoo vielä hetkisen hänen jälkeensä, pyyhkäisee otsaansa ja kääntyy sitten linnanvoudin puoleen.)
OLAVI: Ja nyt täytyy minun saada tietää, mihin olette minut majoittanut? Toivottavasti entiseen huoneeseeni puutarhan puolella teidän asuntonne yllä?
KARPALAINEN: Niin, herra maisteri. Kaikki on siellä vielä entisessä kunnossaan. Mitään ei ole liikutettu, ei yhtään kirjaa eikä paperia…
OLAVI: Hyvä, hyvä. Nyt täytyy minun vain pyytää Rankosta auttamaan teitä matkakapineitteni kantamisessa sinne.
RANKONEN: Kyllä minä…
OLAVI: Niin, nähkääs, se arkku on hiukan raskas.
KARPALAINEN (katsoen leveitä kämmeniään): Eiköhän tuo saatane sinne.
OLAVI: Ei sitten tällä kertaa muuta kuin: kiitokset edeltäpäin.— (Karpalainen ja Rankonen menevät.) Niin, arvaapas, setä, miksi se on raskas! Siellä on vähän tuomisia sinullekin.
MAUNU TAVAST: Mitä? Ethän jälleen liene tuhlannut vähiä varojasi kirjalahjoiksi minulle?
OLAVI: Olenpa niinkin. Vieläpä pari harvinaisuutta, niiden joukossa eräs hopeakoristeinen epistola.