MAUNU TAVAST: Ja nyt sinun tulee kertoa meille myös paljon muuta yliopisto-ajoistasi!—Mitä olet tehnyt ja mitä toimittanut?—Minä tiedän, että sinä et ole ollut laiska siellä…
OLAVI (hymyillen): Tuskin.—Sanotaan tosin, että moni nuori mies lähtee Parisiin seitsemää taidetta hakemaan, mutta löytääkin sieltä kuoleman syntiä seitsemän.
MAUNU TAVAST: Minä tiedän, että sinä et kuulu niiden joukkoon.—Mutta kuinka englantilainen kansakunta tuli valinneeksi juuri sinut tähän tärkeään ja kunniakkaasen toimeen?—Ah, se on totta, kerroithan jo viime käynnilläsi olleesi kansakunnan rahanvartija…
OLAVI: Niin, ja kansakunnan prokuraattori, ja yliopiston rehtori, ja…
MAUNU TAVAST: Mitä? Rehtori? (Nousee ylös.)
OLAVI: Niin, setä, sillä tiedätkö oikeastaan, ketä sinun on kunnia tässä Kuusiston vanhassa, tomuisessa kirjastohuoneessa puhutella?— Minä, Olavi Tavast, en ole ainoastaan taiteiden tiedekunnan bakkalaario, lisensiaatti ja magister regens, minä olen myös jumaluus-opin bakkalaario…
MAUNU TAVAST: Kuinka?—Siitä et sinä ole minulle mitään kirjoittanut.
OLAVI: Ajattelin, että saisit sen kyllä tietää aikoinaan.—Sitäpaitsi minä olen Parisin yliopiston lector ethicarum ja pedagogista, pidän luentoja bakkalaarioille ja johdan yliopistoon pyrkivien nuorukaisten opintoja…
MAUNU TAVAST: Kuuletko, sisar?—Rehtori! Prokuraattori! Jumaluusopin bakkalaario! Etiikan opettaja!
ANNA: Minä kuulen.