ELINA: Minä olin vain hetken hurma teille. Huomenna te ette minua enää ajattele.
OLAVI: Kyllä, Elina. Sinä olet antanut minulle oudon opetuksen.
ELINA (hymyillen surumielisesti): Herra Olavi tahtoo oppia aina. Minä pysyn mieluummin yksinkertaisena.
OLAVI: Pyhänä ja yksinkertaisena, Elina. (Ojentaa kukan hänelle.)
ELINA: Herra Olavi on liian hyvä minulle. (Kääntyy pois pyyhkiäkseen kyyneleitään.)
MARTTI (tulee): Minä olen nyt laatinut kirjelmän teidän korkea-arvoisuutenne käskyjen mukaisesti Satakunnan talonpojille. Tuo mies on valmis heti lähtemään…
MAUNU TAVAST: Hyvä.—(Silmää läpi kirjeen.) Me huojennamme siis vielä kerran veroja.—Olavi! Kentiespä tahdot tarkastaa kirjeen?
OLAVI (hymyillen): Ei, isä. Minä tiedän kyllä sinun ymmärtävän parhaiten nuo asiat.
MAUNU TAVAST: Myöskin sinun on niitä kerran ymmärrettävä, Olavi. Siksi tahtoisin mielelläni jo nyt tietää, miten aiot sinä kohdata niitä vaikeuksia, joita kansan villitykset ja ajan harhaopit kenties kerran sinunkin tieliesi valmistavat.
OLAVI: Isä! Monet uudet ajatukset tekevät terää minun sydämessäni. Mutta älä vaadi minulta vielä sen tarkempaa selitystä! Ainoa, minkä jo saatan sanoa sinulle, on että pelkään pian näkeväni vain harhaoppisia kaikkialla.