KERTTU: Sinikka pääsi pakoon.
LALLI: Olisit kaiketi sieltä itsekin päässyt, jos olisi mieli mennä ollut.
KERTTU: Oli hyvinkin mieli. Mutta kun seisoi siellä niin paljon rautapukuisia ritareita ja niiden kypärät kiilsivät…
LALLI: Niin sinä niinkuin harakka sitä kohti!
KERTTU (haaveellisesti): Ja papit kulkivat pitkissä paidoissaan, joihin oli monta kaunista koruommelta kirjaeltu… Ja veisattiin, ja laulettiin, ja tuprusi suloinen savu sieraimiin, ja se pyhä mies saarnasi niin kauniisti…
LALLI: Niin sinä töllöttämään niinkuin lehmä uutta konttia!
KERTTU: Ka, kun sen silmät tuikkivat niinkuin kaksi tähteä taivaalla ja oudot sanat solisivat niinkuin hopeavirta hänen huuliltaan. (Haaveellisesti.) Ja sen ääni helisi…
LALLI (matkien häntä): Ja sen kieli kilisi ja sen parta järisi!
KERTTU: Ja sitten ne valoivat kylmällä vedellä minut.
LALLI (jupisten): Mahtoivat paremmin valaa.