KERTTU: Ja kasteessa minä sain nimen Kerttu.—(Haaveellisesti.) Mutta kyllä se oli ihanaa…
INKO (nauraen): Vesi on vanhin voitehista.
LALLI: Kauanko tuo sitten kannantavesi kaivossa pysynee. Mutta kyllä tuo eukko on ollut siitä asti aivan kuin hassastunut. Eihän se enää muusta puhuisikaan kuin siitä Ristin miehestä. Unissaankin se…
KERTTU: Ole hupsimatta!
LALLI: … unissaankin se kääntelee ja vääntelee ja suhkaa ja sopottaa, niin että luulisi sen tuhannen takkiaista kimpussa olevan. Tokko tuosta enää kunnon ihmistä tulleekaan!
INKO (on aina välillä kuiskutellut Sinikan kanssa): Onpa siinä ihmistä tarpeeksi.
LALLI: Eukkoa liiatenkin!
INKO (hymyillen): Näkyy kaivolta kotiin tämän talon emäntä.
KERTTU: Näkyy, kenelle näytetään.
LALLI: Mene sinne! Saat sieltä sanan sanasta ja kaksi paraasta.