(Vaipuu syviin ajatuksiin. Vaitiolo. Tuura nousee ja lähestyy häntä.)
TUURA (painavasti): Johonkin täytyy näet ihmisen uskoa, Lalli.
LALLI: Näkyypä tuota aika mies tulevan toimeen omin neuvoinensakin.
TUURA: Nyt sinä pilkkaat jo jumalia!
LALLI: Tottapa sinä heitä kiität minunkin puolestani.
TUURA: Julkiset ovat minulla jumalat.
LALLI (ivallisesti): Uudet ja vanhat!
TUURA: Entä sitten?—Ei vara venettä kaada.
LALLI (kuten edellä): Molempi parempi, sanoo Pihkovan mies!
TUURA: Mutta sinulla ei ole mitään. Maa ja taivas ovat tuiki tyhjät sinulle, meri synkkä kuin oma sydämesi.