KERTTU (nousten): Ei, mitäs ne nyt tuommoiset olisi…
HENRIK PYHÄ: Kaniikkini on kastava teidät yhdessä tämän seudun kansan kera.—(Leppeämmin.) Te olette mies ja vaimo?
INKO: Hän on minun morsiameni.
KERTTU: Ei, ei se niin ole.
INKO: Kah, tuossa ovat lunnaat vielä pöydällä. Ja Sinikka voi kyllä todistaa, että hänen isänsä on hänet luvannut minulle.
KERTTU: Ei, ei.—
HENRIK PYHÄ: Neitsyt, onko totta, mitä tämä nuori mies sanoo?
SINIKKA (arasti): O-on.
HENRIK PYHÄ: Siispä olet kihlattu hänelle maan tavan mukaan ja kristillinen kirkko on teidän liittonne vahvistava. (Kohottaa kätensä siunaukseen.)
INKO: Kasta meidät pian, pyhä mies!