BALDUIN: Ja muut?
TUOMAS: Muut makaavat Nevajoen rannalla, suuressa yhteisessä haudassa, mistä he kerran kilpi kirkkaana ja omatunto puhtaana tulevat nousemaan Herran tuomiolle.
RAIMUND: Nevajoen rannalla? Siellä kohtasitte te siis vihollisen?
TUOMAS: Siellä kohtasi meidät ruhtinas Aleksander Jaroslavinpoika ja tuli sankariksi.—Mutta kuka pelastaa nyt Suomen kirkon ja sen turvattoman kristillisen seurakunnan?
(Vaitiolo.)
BALDUIN (juhlallisesti): Veljemme Tuomas, Suomen piispa, on sen tekevä.
TUOMAS: Herra legaatti…
BALDUIN: Luonnollisesti oli se suuri onnettomuus, suurin, mikä tällä hetkellä voi kohdata ristin hentoa viljelystä alla pohjantähden. Murheen ja syvän surun sanoma on se oleva myös Pyhälle isälle Roomassa, joka tähän retkeen on niin monta suloista toivetta kiinnittänyt. Mutta minä luulen tuntevani hänen jalon mielenlaatunsa…
TUOMAS: Nyt jos koskaan on se oleva ukkonen ja musertava salama minulle.
BALDUIN (lämpimästi): Se on oleva sama kuin hänen uskollisen palvelijana piispa Tuomaan: se kasvaa onnettomuuksista, se seisoo järkkymättä kovimmassakin koettelemuksessa.