BALDUIN: Siitä voi ritari Raimund antaa teille parhaiten kertomuksen.— Mutta nyt täytyy minun todellakin rientää piispankartanoon. Me tietysti syömme yhdessä illallista?
TUOMAS: Se on oleva suuri kunnia minulle, herra legaatti.—' (Saattaa ovelle hänet ja palajaa takaisin paikalleen pöydän ääressä. Viittaa ritari Raimundin lähestymään.) Milloin palasitte te matkaltanne pakanallisten hämäläisten maahan?
RAIMUND: Vasta pari päivää sitten, teidän korkea-arvoisuutenne.
TUOMAS: Ja teidän retkenne menestys, jalo ritari?
RAIMUND: Sama kuin teidänkin: palajan tyhjin toimin, vain muutamat harvat panttivangit ainoana sotasaaliinani.
TUOMAS: Siis kaikki kadotettu?
RAIMUND: Kaikki sen maan äärillä.—Oikean uskon siemen Hämeen heimojen seassa on tuhottu juurineen. Oh, mitä kauhun sanomia me saimmekaan kuulla matkallamme!
TUOMAS: Kertokaa!
RAIMUND: Kastetut lapset ovat surmatut kaikkialla. Täyskasvaneilta, jotka samoin jo olivat tulleet kasteen siunauksesta osallisiksi, he ovat kiskoneet sisukset ruumiista ja uhranneet heidät pakanallisille epäjumalilleen…
TUOMAS (peittäen silmänsä): Jatkakaa!