RAIMUND: Kristityiltä papeilta, jotka ovat heidän valtaansa joutuneet, he ovat puhkaisseet silmät päästä, toiset on piesty kuoliaaksi tahi pakotettu heidät juoksemaan ympäri uhrikarsikkojen, siksi kuin he ovat hengettöminä maahan langenneet…
TUOMAS: Jatkakaa!
RAIMUND: … Eräiltä onnettomilta on silvottu kädet ja jalat, toiset on kääritty olkiin ja heitetty polttoroviolle.
TUOMAS (vavahtavalla äänellä): Eikö näin suunnaton ja näin petomainen julmuus ollut omiaan johtamaanne sotajoukkoa ylenluonnollisiin sankaritöihin kiihoittamaan?
RAIMUND: Oli. Missä vain vihollinen nähtiin, lyötiin hänet heti pakosalle. Mutta… (Vaikenee epäröiden.)
TUOMAS: Mutta?
RAIMUND: … oli olemassa jotakin muuta, joka ehkäisi menestyksemme … jotakin oikeastaan niin naurettavaa ja vähäpätöistä, etten tiedä, tokko ollenkaan vaivata teidän korkea-arvoisuuttanne sitä kertomalla.
TUOMAS: Kertokaa! (Vaitiolo.)
RAIMUND: Kaikkialla muualla, missä olen miekkani Pyhän neitseen ja ainoan autuaaksitekevän kirkon puolesta paljastanut, Liivinmaalla, samoin kuin hurjien saraseenien kesken, Syriassa, samoin kuin Provencen laaksoissa ja Sierra Morenan vuoristoissa, kaikkialla muualla, sanon, on rintani täyttynyt riemusta ja sanomattomasta autuudesta. Täällä sitävastoin…
TUOMAS: Täällä?