Suita mennyt on mieles herkkä,
multa kuihtunut kevään kerkkä.
Leiki et enää, et enää läiky,
mulle ei taivahankaaret väiky.
Etsimme toisesta itseämme,
entistä, kaunista elämätämme.
Et sinä löydä enkä minä.
Käyt niin minulle sääliksi sinä.
Emme me toistamme koskaan tapaa.
Ah, mikä vaiva: olla vapaa!
Ah, mikä tuska: tuntea, että
elämme, kuolemme kyynelettä!
1915.
Kaksi köyhää.
Ääressä takkavalkean me kaksi turvatonta, sill' aikaa kuin on ihmisillä niin monta turvaa, monta!
Ääressä takkavalkean
me kaksi koditonta,
sill' aikaa kuin on maailmalta
niin monta kotia, monta.