1916.
Rococo.
Kesäkuva Helsingin saaristosta.
Turholman tyynten vetten sävel soiton ja karkelon soi; vene valkea salmen suussa kuin ulpukka unelmoi.
Sen tuhdolla impi istuu
niin kuulas kuin illan kuu,
min paiste piirtyvi mereen
kuin keijujen porraspuu.
Mut airoilla mies on nuori,
hän huokaa, hän haaveksii.
Hän vihdoin vienosti virkkaa:
— "Ah, neiti de la Gardie!
Te tuntenut ettekö koskaan
elon kaihoa kauniimman,
ikävää ilon seesteisemmän
kuin kummuilla pohjolan?
Teill' eikö mielessä soinut
sävel outojen maiden ois,
ahot kangastuneet, miss' Atis
Camillan kohdata vois?" —
Hymy huulia immen kaartaa,
mut silmänsä sirkentäy:
— "Ah, kreivi Creutz, niin kauas
ei miettehet minulla käy!
Toki tietää tahtoisin sentään,
mitä kuiskisi aarmaalleen
tuo Atis, jos Camillan
nyt kohtais hän yksikseen." —